Meidän matkan ehdoton päätos oli neljän päivä safari Keniassa. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olin iloinen kun päästiin näin pitkälle.

Päivä1

Aamulla meidät haettiin hotellilta ja kävimme vielä yhtion toimistolta hakemassa yhden henkilon lisää ja suuntasimme kohti Lake Nakurua. Meidän safari porukka olikin tällä kertaa aika pieni vain me kaksi ja kiinalainen nainen. Hieman olin surullinen tuon naisen puolesta kun hän ei juuri ymmärtänyt englantia. Matkustimme autolla reilut kaksi tuntia ja ehkä parhaat maisemat olivat Afrikan suuren hautavajoaman reunalla kulkevan tien varrella. Uskomatomman hienoa katsella parin kilometrin korkeudesta vajoaman pohjalle. Nakuru oli paljon isompi kuin olin odottanut. Kirjottauduimme sisää hotelliin ja lähdimme sitten jatkamaan ensimmäiselle safarille. Olin aluksi vähän yllättynyt kun meidän auto oli sellainen minibussi. Mutta kun siitä sai katon ylos ja saimme katsella seisoaltaan tai istuen niin ei se lopulta ollutkaan hullumpi

Hotellilta oli pääportille matkaa parisen kilometriä. Ennen varsinaista porttia meille tehtiin oikein kunnon turvatarkastus: Vartijat kävivät metallinpaljastimilla meidät läpi ja katsoivat laukut. Mitähän vaarallista meillä nyt voisi olla mukana, en tiedä. Heti puistoon päästyä oli ihastuksissa. Jos Sambiassa näimme jonkun eläimen yhdessä paikassa ja toisen toisessa niin täällä kaikki elivät keskenään. Näimme heti aluksi paljon pelikaaneja ja muita lintuja. Flamingot olivat sateiden takia vähän vähissä, mutta kyllä niitäkin loytyi.  Seeproja ja puhveleita eili samassa laumassa jne.

Eläimet olivat paljon enemmän myos tottuneet ihmisiin. Saimme katsella seeproja ja muita eläimiä ihan läheltä eivätkä ne olleet millänsäkään. Näimme jopa sarvikuonoja, tosin aika kaukaa.

Lounalle menimme piknik paikalle kallion laelle. Meidän opas sanoi että voimme huoletta syodä lounaan ulkona olevassa katoksessa. No tietysti tottelin kun annettiin lupa. Hyvä että pääsin katokseen asti kun yhtäkkiä alkoi kuulumaan kamalaa tominää ja opaan karjaisu. Kun käännyin niin todella iso paviaani juoksi minua kohti. Säikähdin oikein todenteolla ja heitin lounaan pois käsistäni kun en halunnut paviaania päälleni. Loppujen lopuksi paviaani sai lounaan ja minä jaoin omani Pauliinan kanssa kun ei oikeastaan ollut edes nälkä.

Tämän jälkeen jatkoimme vielv safari muutaman tunnin. Koko safarin aikana kiersiime Nakuru järven ja näimme paljon. Taas tuli vastaan erilaisia kirahveja, mitenhä paljon  niintä tullaan vielä näkemmää. En kyllä nytkää huomannut mitää eroa Sambian kirahveihin.

 

Päivä 2:

Aamulla herätyksen jälkeen nousimme autoon ja lähdimme suuntaamaan kohti Masai Maraa. Matkalla otimme lisää ihmisiä kyytiin, mikä oli ehkä aika hyvä juttu kun saimem ainakin puhekavereita. Mukaan liittyi pariskunta norjasta, toinen pari Keniasta ja yksi amerikkalaistunut Iranialaisnainen. Meille tulikin sitten täysi autollinen. Oikein mukavaa.

Matka oli hidas varsinkin lounas tauon jälkeen kun jatkoimme viimeiset sata kilometriä todella kuoppaista tietä puistoon. Välillä tuntui että sisäelimet menee ihan sekaisin kun oli niin pomputtavaa. Meillä oli tällä kertaa majoitustilana teltta. Varsinainen teltan irvikuva kuitenkin. Meillä oli oikeat sängyt ja vessa sekä suihku omassa teltassa. Heti majoittautumisen jälkeen lähdimme ensimmäiselle safarille.

Puisto oli hieno ja pääsimme seuraamaan vierestä leijonia ja jopa gerpardin näimme. Safari oli kestoltaan muutaman tunnin, mutta silti näime ihan riittävästi. Ilta oli todella viileä joten safarin loppu puolella alkoi olla jo kylmä. Tuntui todella oudolta kun on tottunut niin kamalan kuumaan.

 

Päivä3:

Aamusta aloitimme koko päivä kestävän safarin. Ajoimme 9 tuntia puistossa ja näimme paljon kaikkea. Kävimme jopa kävelemässä ja katselemassa siten krokotiilejä ja virtahepoja. Tällä kertaa kukaan ei varastanut minun pikniklounastan :)

Safarin jälkeen menimme tutustumaan paikallisen heimon kylään. Nyt pääsin sitten näkemää niitä afrikkalaisia savimajoja oikein sisältä päin. Kyllä ne olivat pieniä, vain kolme makuuhuonetta ja avokeittio. Oikein hirvitti jos joutuisi  sellaisessa asumaan. Saimme kuulla että he asuvat samassa kylässä vain 9-10 vuotta ennen kuin termiitit syovät talot koko kylän on muutettava.

 

Päivä4:

Heti aamusta menimme vielä lyhyelle aamusafarille. Yritimme kovasti nähdä leopardia, mutta näimme ainoastaan hänen saaliinsa roikkumassa puusta. Safarin jälkeen olikin sitten pakkaaminen ja matkustus takaisin Nairobiin.

 

 

Anteeksi että kuvaus on näinkin huono, mutta liian paljon olisi kerrottavaa enkä edes muista kaikkea. Parantelen kirjoitusta sitten paremmalla ajalla.