No nyt ehkä aloitettu kaikkein kiinnostavin harjoittelu täällä. Eilen oltiin ensimmäistä päivää keskussairaalan leikkaussalissa. Ei oikein olla vielä päästy tekemää mutta olen tykännyt hirveästi ihan pelkästä seuraamisesta. Tämä viikko ollaan enemmän instrumetti puolella, eli varmaan enimmäkseen seuraillaan. Ensi viikosta sitten ollaan anestesiahoitajien/ -lääkärien kanssa tekemässä niitä hommia.

Eilen seurattiin pariakin eri leikkausta. Ensimmäinen oli kohdunpoisto ja toinen sitten minkä ainakin luulen olleen välilihan kysta. Täällä ei kyllä potilaiden intimiteettisuoja paljoa paina. Kystaleikkauksen nainen makasi jalat levällään leikkauspoydällä ilkoisen alasti varmaan puolituntia ennen kuin leikkaus alkoi, sillä välillä ovista kuljettiin enemmä ja vähemmä joten varmasti näkyi kaikkialle mitä on tapahtumassa.

Tänää sitten oli vähän erilaisempi päivä. Leikkauksia oli paljon ja mitä erilaisempia. Olimme ensin seuraamassa 4 vuotiaan pojan pernan poistoa. Kun näin poistettavan elimen olisin voinut vaikka vannoa että se oli maksa, niin samalta se näytti. Kaipa kyseessa kuitenkin oli perna enhän minä mikään kirurgi ole :) Seuraavaksi seurailin pariakin erileikkausta. Toisessa poistettiin peräpukamia ja toisessa korjattiin nivustyrä. Ei mitää kovin erikoista ja leikkaukset oli niin nopeita ettei juuri ehtinyt mitään tajuta.

Seuraavaksi olimme heräämossä rauhoittelemassa ensimmäisen leikkauksen pikkupoikaa. Hän oli anestesiasta niin sekaisin ettei oikein tiennyt miten olisi ollut eikä puheella ollut mitään vaikutusta. Uskon että hän oli myos kipeä. Kun hänet saatiin lähtemään takaisin osastolle oli jo virtsakatetri ja nenä-maha letku irronneet. Seuraava heräteltävä oli aivan ihan pikku tytto. Hän ei itkenyt ollenkaan vaan seurasi suurilla ruskeilla silmillään meitä ja hymyili. Mukavaa.

Hieman 11 jälkeen siirrtyttiin sitten takaisin leikkaussaliin jossa seisoimme sitten seuraava kolme tuntia seuraamassa miten puukotetun miehen suolisto kursittiin kokoon. Varsin mielenkiintoista seurattavaa kun koko suolisto nostettiin pois vatsaontelosta ja sitten etsittiin vuodot ja ommeltiin.

Täällä ei voi kyllä välillä kun nauraa joillekin asioille. Esimerkiksi tänään meistä toinen käskettiin toiseen saliin seuraamaan jottei ole liikaa ihmisiä yhdessä paikkaa, no kuitenkin siellä mihin Pauliina jäi oli varmaan koko ajan 10hlo ja ihmiset kulkivat miten huvitti. Täällä ei todellakaan pidetä salien ovia kiinni leikkausten aikana vaan kaikki ravaavat miten huvittaa ja milloin huvittaa.

Toinen asia jota ihmettelen on aseptiikka. Meidän pitää käyttää tietyllä alueella koko ajan suun ja nenän peittävää maskia, mutta paikalliset kulkevat niin että nenä on ulkopuolella ja pahimmillaan niin että maski on leualla. Ei siis mitään hyotyä... Tänään nähtiin sellainenkin ihme että kirurgit leikkasivat potilasta ilman suoja kaapua, heillä oli vain steriilitkäsineet ja maskit väärin puettuina sekä epästeriili essu. Hieno toimintaa. En siis yhtään enään ihmettele miksi täällä on paljon haava infektioita ja muuta komplikaatioita. Tosin täytyy ottaa huomioon ettei täällä ole saatavilla kaikkea ja sitä mitä on on vain rajallisesti. On varmasti parempi tehdä jotain niillä välineillä mitä on kun jättää tekemättä kokonaan.

Sää ei ole meitä kyllä suosinut. Koko viikonlopun oli suurinpiirtein pilvessä. Lauantaina saatiin iltapäivällä aurinko ehkä 1,5h, mutta sunnuntai oli täysin pilvinen. No tietysti minun tuurilla aurinko palasi kirkkaalle taivaalle juuri eilen kun meidän piti aloittaa harjoittelu, eipä siis taaskaan ehditty vain nauttia auringosta. Eilen kyllä mentiin heti harjoittelun perästä takapihalle nauttimaan viimeisistä valoisista hetkistä. Nyt lämpomittari näytää mukavasti vajaata 30 astetta, aamulla on tutut lukemat kun lähdetään harjoitteluun, klo7 +23. Paluu vanhaan on siis tapahtunut.