Kolmeen kuukauteen on mahtunut vaikka mitä. Yhteensä käyty neljässä eri Afrikan valtiossa. Tavattu hirveästi uusia ihmisiä kaikista eri kansalaisuuksita. Nautittu elämästä ja varmasti myos opittu paljon ja kasvettu. Jos kysyttäisiin että tekisinko saman uudestaan niin vastaus olisi varmasti myontävä.

Afrikka osoittautui juuri päinvastaiseksi kuin mitä kuvittelin etukäteen. Ihimset ovat ystävällisiä ja maisemat hienoja. Omat tunteet ovat tällä hetkellä todella ristiriitaiset. Osa haluaa lähteä kotiin välittomästi, osa haluiaisi vielä jäädä tänne. Päällimmäisenä on ainakin tällä hetkellä että uskomaton reissu, vaikea oikein erotella enempää kun ei enää edes tiedä itse miltä tuntuu.

Meillä lähtee lento ensi yonä paikallista aikaa 3.40 kohti Istanbulia jossa meillä on vielä muutama tunti aikaa kartuttaa maakokoelmaa tältä reissulta ja sitten viimeinen lyhyt lento Suomeen. Illalla pitäisi olla sitten jo perillä.

Päivä1

Aamulla meidät haettiin hotellilta ja kävimme vielä yhtion toimistolta hakemassa yhden henkilon lisää ja suuntasimme kohti Lake Nakurua. Meidän safari porukka olikin tällä kertaa aika pieni vain me kaksi ja kiinalainen nainen. Hieman olin surullinen tuon naisen puolesta kun hän ei juuri ymmärtänyt englantia. Matkustimme autolla reilut kaksi tuntia ja ehkä parhaat maisemat olivat Afrikan suuren hautavajoaman reunalla kulkevan tien varrella. Uskomatomman hienoa katsella parin kilometrin korkeudesta vajoaman pohjalle. Nakuru oli paljon isompi kuin olin odottanut. Kirjottauduimme sisää hotelliin ja lähdimme sitten jatkamaan ensimmäiselle safarille. Olin aluksi vähän yllättynyt kun meidän auto oli sellainen minibussi. Mutta kun siitä sai katon ylos ja saimme katsella seisoaltaan tai istuen niin ei se lopulta ollutkaan hullumpi

Hotellilta oli pääportille matkaa parisen kilometriä. Ennen varsinaista porttia meille tehtiin oikein kunnon turvatarkastus: Vartijat kävivät metallinpaljastimilla meidät läpi ja katsoivat laukut. Mitähän vaarallista meillä nyt voisi olla mukana, en tiedä. Heti puistoon päästyä oli ihastuksissa. Jos Sambiassa näimme jonkun eläimen yhdessä paikassa ja toisen toisessa niin täällä kaikki elivät keskenään. Näimme heti aluksi paljon pelikaaneja ja muita lintuja. Flamingot olivat sateiden takia vähän vähissä, mutta kyllä niitäkin loytyi.  Seeproja ja puhveleita eili samassa laumassa jne.

Eläimet olivat paljon enemmän myos tottuneet ihmisiin. Saimme katsella seeproja ja muita eläimiä ihan läheltä eivätkä ne olleet millänsäkään. Näimme jopa sarvikuonoja, tosin aika kaukaa.

Lounalle menimme piknik paikalle kallion laelle. Meidän opas sanoi että voimme huoletta syodä lounaan ulkona olevassa katoksessa. No tietysti tottelin kun annettiin lupa. Hyvä että pääsin katokseen asti kun yhtäkkiä alkoi kuulumaan kamalaa tominää ja opaan karjaisu. Kun käännyin niin todella iso paviaani juoksi minua kohti. Säikähdin oikein todenteolla ja heitin lounaan pois käsistäni kun en halunnut paviaania päälleni. Loppujen lopuksi paviaani sai lounaan ja minä jaoin omani Pauliinan kanssa kun ei oikeastaan ollut edes nälkä.

Tämän jälkeen jatkoimme vielv safari muutaman tunnin. Koko safarin aikana kiersiime Nakuru järven ja näimme paljon. Taas tuli vastaan erilaisia kirahveja, mitenhä paljon  niintä tullaan vielä näkemmää. En kyllä nytkää huomannut mitää eroa Sambian kirahveihin.

Päivä 2:

Aamulla herätyksen jälkeen nousimme autoon ja lähdimme suuntaamaan kohti Masai Maraa. Matkalla otimme lisää ihmisiä kyytiin, mikä oli ehkä aika hyvä juttu kun saimem ainakin puhekavereita. Mukaan liittyi pariskunta norjasta, toinen pari Keniasta ja yksi amerikkalaistunut Iranialaisnainen. Meille tulikin sitten täysi autollinen. Oikein mukavaa.

Matka oli hidas varsinkin lounas tauon jälkeen kun jatkoimme viimeiset sata kilometriä todella kuoppaista tietä puistoon. Välillä tuntui että sisäelimet menee ihan sekaisin kun oli niin pomputtavaa. Meillä oli tällä kertaa majoitustilana teltta. Varsinainen teltan irvikuva kuitenkin. Meillä oli oikeat sängyt ja vessa sekä suihku omassa teltassa. Heti majoittautumisen jälkeen lähdimme ensimmäiselle safarille.

Puisto oli hieno ja pääsimme seuraamaan vierestä leijonia ja jopa gerpardin näimme. Safari oli kestoltaan muutaman tunnin, mutta silti näime ihan riittävästi. Ilta oli todella viileä joten safarin loppu puolella alkoi olla jo kylmä. Tuntui todella oudolta kun on tottunut niin kamalan kuumaan.

Päivä3:

Aamusta aloitimme koko päivä kestävän safarin. Ajoimme 9 tuntia puistossa ja näimme paljon kaikkea. Kävimme jopa kävelemässä ja katselemassa siten krokotiilejä ja virtahepoja. Tällä kertaa kukaan ei varastanut minun pikniklounastan :)

Safarin jälkeen menimme tutustumaan paikallisen heimon kylään. Nyt pääsin sitten näkemää niitä afrikkalaisia savimajoja oikein sisältä päin. Kyllä ne olivat pieniä, vain kolme makuuhuonetta ja avokeittio. Oikein hirvitti jos joutuisi  sellaisessa asumaan. Saimme kuulla että he asuvat samassa kylässä vain 9-10 vuotta ennen kuin termiitit syovät talot koko kylän on muutettava.

Päivä4:

Heti aamusta menimme vielä lyhyelle aamusafarille. Yritimme kovasti nähdä leopardia, mutta näimme ainoastaan hänen saaliinsa roikkumassa puusta. Safarin jälkeen olikin sitten pakkaaminen ja matkustus takaisin Nairobiin.

Anteeksi että kuvaus on näinkin huono, mutta liian paljon olisi kerrottavaa enkä edes muista kaikkea. Parantelen kirjoitusta sitten paremmalla ajalla.

Tiesimme ottavamme pienen riskin kun lähdimme viimeisenä yonä, mutta bussi tuntui sopivalta ja kaikki olivat suositelleet yhtiota sen luotettavuuden vuoksi. Meillä olisi kuitenkin ollut kaksi tuntia pelivaraa Nairobissa.

Alusta alkaen kaikki meni vähän huonosti. Bussi oli myohässä reilun tunnin ja kukaan ei taaskaan ollut tietävinään mitään. Siinä alkoi kanssa matkustajilla palaa pinna, me oltiin vielä ihan että eipä tässä mitään erikoista. No pääsimme lopulta matkaan ja Pauliinan piti tietenkin sanoa että kyllä tämäkin bussi vielä johonkin hajoaa.

No niinhän siinä sitten tietysti kävi. Jäimme tienpäälle kahden tunnin päässä Mombasta. Ensin oli muka vikana vain puhjennut rengas, no sen vaihtaminenhan kävi nopeasti, mutta sitten ei kaikki silti ollut kunnossa. Kukaan ei tietysti halunnut kertoa yhtää mitää eikä antaa mitään tietoja kenellekään. Sen verran saimme tivaamalla selville että bussin ilmanpaine järjestelmässä on jokin vika ja sitä yritetään korjata.

Tämä yritys kesti sitten yli viisi tuntia. Siinä vaiheessa olimme jo varmoja että safarilta myohästymme kun matkaa Nairobiin oli vielä kuuden tunnin ajon verran. Olimme jutelleet erää toisen vaalean naisen kanssa ja hän oli soittanut meille muutaman tunnin odottelun jälkeen varmuuden vuoksi taksin Mombasasta. Yhtäkkiä kaikki olivat että bussi on kunnossa lähdetään, mutta osoittautuikin ettei bussi todellakaan ollut kunnossa. Meitä vain yritettiin saada rauhallisiksi. Kaiken huippu oli se ettei meille heti edes yritetty soittaa uutta bussia vaan vasta sitten kun ymmärrettiin ettei vika ole korjattavissa. Silloin olikin sitten jo liian myohäistä. Kaikki bussit olivat täynnä eikä meille tilaa ollenkaan.

Päädyimme ottamaan jo tilatun taksin Nairobiin. Hintaa tuli hirveästi, mutta ainakin pääsimme matkaan. Onni onnettomuudessa safari yhtio oli todella joustava meidän vastoinkäymisen suhteen. He sanoivat että voimme hyvin viettää yhden päivän Nairobissa ja aloittaa safarin ilman lisäkustannuksia huomenna. Parempi niin, vaikka meille tuleekin ylimääräisiä kustannuksia yhdestä hotelli yostä niin onhan tämä vaihtoehto silti huomattavast parempi.

Ensin vähän päivitystä maantaista. Meillä oli maanantaina keskustaan tutustumispäivä. Menimme heti aluksi yhteen vanhaan linnoitukseen tutustumaan. Meitä oli heti portilla vastassa paikallinen todella yli-innokas turistiopas. Hän halusi kovasti tarjota meille palveluksiaan ja kaiken maailman kierroksia. Myyntipuheen paras kohta oli varmaan "jos liikutte kahdestaan teitä ruvetaan seuraamaan". Koko päivänä ainut joka meitä seurasi oli kyseinen turistiopas. Kun pääsimme linnoitukseen sisälle ja kylmästi kieltäydyimme opastetusta kierroksesta hän tuntui todella suuttuvan "omapahan on ongelmanne..." Mutta meillä kävi oikeastaan tuuri. Saimme ilmaisen kierroksen linnoitukselta paikalliselta opiskelijalta joka teki vapaaehtoistyotä linnoituksessa. Onnea oli molemmille, hän sai harjoitella ja me saimme tietoa linnoituksesta. Jatkoimme tutkimusmatkaamme kävellen Mombasan keskustaan katselemaan ihan maamerkkeinäkin tunnettuja "hampaita" Moi Avenuelle ja sieltä palasimme vanhaan kaupunkiin. Mombasan vanhasta kaupungista tuli kyllä niin mieleen Zanzibar, aika lailla samanlainen oli rakennustyyli ja muutenkin tunnelma.

Tiistaina hertätessä ei kyllä tuntunut yhtää joulukuun kuudennelta. Aamu oli aurinkoinen ja lämmin, taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan kun lähdimme makoilemaan rannalle. Rannalla oli muutoin todella kivaa mutta tuuli oli ainut haittaava tekiä. Se sain nimittäin hienon hiekan lentämää ihan joka paikkaan ja tarttumaan kiinni ihoon. Emme siis voineet olla mitenkää pitkää rannalla, mutta kuitenkin olihan sekin parempi. Siirryimme jatkamaan uimista ja auringonottoa hotellille. Jatkoimme päivää leffalla ja sitten suuntaisimme läheiseen kauppakeskukseen nettiin. Olimme suunnitelleet illaksi ruokailua jossain ravintolassa ja meidän tarvitsi tutkia vaihtoehtoja.

Googlen perusteella päädyimme sitten yhteen lähellä olevaan hotelliin päivälliselle. Yllätys oli melkoinen kun heti saavuttua tormäsimme joukkoon suomalaisia. Heitä oli 11 henkilon ryhmä vähän suomen joka kolkasta. Meillähän tuli sitten oikein kunnon itsenäisyyspäivän juhlallisuudet. Olimme jo valmistautuneet syomään kahdestaan nyt meidän oli liityttävä muiden seuraan. En minä sitä pahana pitänyt olihan porukassa aina kivempaa. Saimme ruualle poytäkorsteeksi suomenlipun ja taustalle soimaan Finlandian. Ei siis hullumpaa ollenkaan. Ruuaksi otin grillattua hummeria. Oli oikein maukasta.

Ilta sujui oikein hyvin ja meillä oli todella hauskaa. Kaikkein oudointa oli ettei meidän annettu vastusteluista huolimatta maksaa omia juomia. Muilla kuului kaikki juomat valmiiksi huoneen hintaan joten samassa meni kuulemma meidänkin. Olin kiitollinen, mutta silti tuntui oudolta. Kaikkein oudointa oli puhua suomea isossa porukassa. Muutamaan kertaan meinasi unohtaa että muutkin ympärillä ymmärtävät mistä puhutaan, mutta onneksi mitään suuria sammakoita ei tullut päästettyä:)

Tänää oli sitten sukelluspäivä taas kerran. Käytiin sukeltamassa koralliriutalla. Tällä kertaa oli korallit juuri sellaisia värikkäitä kuin mitä oli kuvitellut. Näimme myos paljon: riuttahaita, rauskuja, kaloja ja merikilpikonniakin tuli vastaan. Meidän ohjaaja oli todella kiva, hän piti yllä reipasta tahtia, mutta samalla varmisti että näemme kaiken minkä hänkin. Itse en aina meinannut tajuta mitä hän näytti niin sitten otettin aikaa ja mentiin lähemmäs että varmasti näin. Pidinkin tästä sukelluksesta enenmmä kuin Zanzibarin vastaavasta.

Lähdimme Darista aikaisin perjantai aamuna kohti Moshin kaupunkia pohjois Tansaniasassa. Meillä oli toivessa nähdä Kilimanjaro, mutta luontoäiti oli meitä vastaan. Matka sujui nopeasti sellaisessa kahdeksassa tunnissa ja olimme vielä valoisan aikaan perillä Moshissa.

Hieman oli pettymys kun vuoristossa oli niin paljon paksuja pilviä että emme nähneet vuoresta kuin juuren. Kävimme varaamassa samalla kertaa liput seuraavan päivän Mombasan bussiin ja firman omistaja kertoi meille todella edullisen lähinnä paikallisten käyttämän retkeilymajan. Se oli edullinen, hieman ehkä meluisa mutta kuitenkin pääasia meille oli että oli sängyt. Kävelimme illalla hieman kaupungilla, mutta ei keskusta ollut kovin suuri. Päivällisen soimme mukavassa pienessä ravintolassa Kilimanjaron rinteitä tiiraillen.

Lauantaiaamuna jatkoimme matkaa sitten Keniaan. Bussimatka Moshista rajalle oli aika lyhyt ehkä tunnin ja sitten alkoi ehkä eniten pelottava rajanylitys. Tansanian puolella ei ollut mitään hätää. Saimme poistumisleimat ja pääsimme jatkamaan kenian puolelle. Kenian tulli meni myos mutkattomasti. Ensimmäistä kertaa saimme ihan kunnon viisumit passeihin eikä pelkkiä leimoja. Sitten jatkoimme bussilla matkaa varsinaiselle raja-asemalle jossa meiltä katsottiin rokotustodistukset ja minun kauhukseni myos laukut. Ei siinä muuten mitään, mutta tavaraa on paljon ja ei yhtää huvittanut ruveta purkamaan vaivalla pakattua rinkkaa. Onni onnettomuudessa. Ei tarvinnutkaan. Meildän ei tarvinnut kuin vähän raottaa reppua ja sanoa että ollaan oltu reissussa syyskuusta. Ei siis ongelmaa.

Matka Mombasaan oli väsyttävä ja helteisen kuuma auringon paistaessa suoraan ikkunasta syliin. Mombasaan saavuimme alkuillasta vielä valoisan aikaan. Matkustimme bussissa tapaamamme australialaisten nuorten kanssa retkeilymajaan keskikaupungin ulkopuolelle. Paikka oli hienompi kuin olisin osannut edes kuvitella. Hintaan kuului uima-allas ja tv/video huone jossa saa viettää aikaa niin paljo kuin jaksaa.

Kun olimme majoittuneet lähdimme tekemää pientä tutkimusmatkaa lähialueeseen. Loysimme ihan hulppean kauppakeskuksen ja jäätelobaarin. Oli ihanaa saada kunnon jääteloä vihdoin viimein. Lisäksi kaupan puolella karkkihylly oli piristävä kokemus kun siellä oli kerrankin muutakin tarjolla kuin suklaata. Loytyi jopa Haribon nallekarkkeja!!  Menimme vielä ravintolaan syomää ja satuimme osumaan juuri oikeana iltana kun paikalla oli livebändi esiintymässä. Ruokakin oli hyvää.

Sunnuntai menikin sitten enemmän ja vähemmä rannalla. Ei ranta mikää kovin hieno ollut. Hiekka oli kyllä valkoista, mutta aika paljon oli silti nousuveden tuomaa levää. Kyllä siinä silti kelpasi aurinkoa ottaa.

Saavuimme hotellille aamupäivällä ja olin jo lentää pystolleni kun näin hotellin pihan. Hotelli oli sellainen bungalowtyyppinen rinteeseen rakennettu siten että bungaloweja oli sekä alhaalla rannassa että rinteessä. Koska saavuimme sen verran aikaisin ei meidän huone ollut aivan vielä valmis, joten menimme ensin rannalle. Kun lopulta pääsimme huoneeseen olin vielä enemmän hämmästynyt. Olimme niin tottuneet kaikkiin retkeilymajoihin ja jaettuihin huoneisiin että oikein tuntui oudolta kun oli kokonaan oma huone. Meillä oli kahdelle ihmiselle kaksi isoa parisänkyä sekä oma wc ja suihku. Luksusta etten sanoisi. Hintaakaan ei ollut henkeä kohden kuin parikymppiä/yo, halpaakin siis. Ja tähän sisältyi lopulta vielä aamupala, mitä emme saapuessamme ollenkaan tienneet.

Ja millainen ranta se olikaan. Vesi oli aivan kirkkaan turkoosia ja hiekka niin valkoista että auringon valossa oikein sattui silmiin. En osaa edes kuvailla miten uskomattomalta kaikki näytti. Harvoin sellaista maisemaa näkee muualla kuin matkaoppaiden kuvissa. Vietimme koko päivän rannalla makoillein ja uiden. Vesi oli todella mukavan lämmintä ei liian kuumaa ettei olisi virkistänyt muttei kuitenkaan liian kylmää ettei olisi tarennut uida kunnolla. Kun illalla lopetimme auringon ottamisen oli sitten ensimmäistä kertaa tällä reissulla naama palanut kunnolla.

Ilta menikin sitten rannalla auringonlaskua katsellen ja baarin drinkkilistaan tutustuen. Todettiin että happy hour on ihan kiva juttu kun kahdestaan ollaan liikenteessä tuli paljon halvemmaksi. Menimme kuitenkin aikaisin nukkumaan kun vielä matkan väsymys painoi jäsenissä.

Tiistaina oli sitten täysi rantapäivä edessä. Ilma oli hieman pilvisempi kuin maanantaina, mutta ei se haitannut. Kävimme pilvisempää aikaan rannalla hieronnassa ja sen aikana pilvetkin väistyivät. Ihan rentouttavaa siis oli kokonaisuudessaan. Meillä oli vielä voimia hieman kävellä rannalla. Rantaa kun jatkui kilometri kaupalla niin siinä oli hyvä kävellä. Emme menneet pitkälle, mutta silti maisemat pysyivät yhtä upeina. Oikein koko ajan odotti että milloin tästä unesta herää.

Keskiviikko oli sitten täysin edellisistä poikkeava. Meillä oli varattu sukellusta koko päiväksi. Menimme saaren toiselle puolle Memban suojelualueelle sukeltelmaan. Tällä kertaa sukellisimme siis koralliriutalla. JA mitkä maisemat. Kaloja oli taas aivan laidasta laitaan ja ne korallit. Harmi vain etten ihan tarkasti kaikkea nähnyt kun ei pinnan alla voi käyttää silmälaseja. Teimme kaksi sukellusta. Ensimmäinen oli lähinnä kaikkea koralleista kaloihin. Sukellusten välissä meillä oli lounas. Kun tulimme pintaan ensimmäisestä sukelluksesta niin olin tyytyväinen päivän valinnasta. Satoi nimittäin vettä, eihän se pinnan alla haittaa, mutta rannalla makoilu olisi ollut hieman tylsää. Siinä odotellessa näimme sitten myos delfiinejä! En  olekaan ennen nänhnyt niitä muualla kuin Särkänniemen delfinaariossa. Hienompia ovat kyllä luonnossa.

Toinen sukellus oli hieman erilaisempi. Sukelsimme merivirran mukana eli emme palanneet samaan pisteeseen kun lähtiessä. Siitä tykkäsin kun ei tarvinnut niin paljoa itse liikkua kun vesi kuljetti valmiiksi. Tällä sukelluksella näimme sitten merikilpikonnanankin. En olisi luullut sitä aivan niin isoksi kuin mitä se oikeasti oli. Muutenkin nyt näkyi paljon isompia kaloja normaalien riuttakalojen lisäksi. Pintaan palatessa oli taas aurinkoista ja suorastaan kuumaa. Näiden kertojen aikana alan olla entistä varmempi siitä että sukellus on juuri minun juttuni. Viihdyn enemmän kuin hyvin pinnan alla ja nautin luonnosta siellä.

Torstaina oli sitten aika sanoa hyvästit rannalla. Tosin lähdimme vasta kymmenen aikoihin joten ehdimme vielä aamulla rannalle makoilemaan. Matka Stone Towniin oli taas nopea. Siellä veimme rinkat lauttatoimistoon odottamaan että lautta lähtee, meillä kun oli muutama tunti aikaa vielä kierrellä kaupungissa. Menimme ensimmäisenä maustetorille. Ja jäimme sitten trooppisen ukkoskuuron armoille. Onneksi torilla on sen verran pressuja ja suojaa että suurimman sateen ajan pystyimme olemaan suojassa. Kun sada hieman edes taukosi kipitimme nopeasti lähimpää kahvilaan kuivaan ja lämpimään. Vaikka ilma ei ollut sateesta huolimatta kylmä teki kuuma kaakao hyvää. Sen jälkeen jatkoimme vielä reilun tunnin harhailua keskustassa ilman mitään selkeää ostettavaa. Lopulta istahdimme lauttarannan lähellä kahvilaan nauttimaan jääteloä ja odottomaan lautan lähtoä.

Matka sujui todella nopeasti ja olimme Darissa jo ennen kuutta illalla. Meitä oli taas Adam vastassa ja pääsimme näkemää kaupunkia ihan eri tavalla. Ensimmäinen pysähdys oli lähin mahdollinen Subway. Ei täältä ihan samanmakuisia subeja saa kuin Suomesta, mutta oli se silti todella hyvää. Olimme jo aiemmin päättäneet että jos vain on mahdollista niin menemme elokuviin. Niinpä huomasimme pian olevamme matkalla kaupungin toiselle laidalle elokuvateatteriin. Matka sinne oli varsin koominen. Yhdessä risteyksessä naispoliisi alkoi kysellä meistä vaimoa veljelleen ja sen jälkeen juutuimme liikenneruuhkaan. Onneksi meidän kulkuneuvona oli mopotaksi eli tuk tuk. Sillä pystyi helposti ohittelemaan autojonoja, mutta välillä oikein pelotti kun ajettiin aika kuoppaisellakin alustalla melko kovaa.

Ehdimme hyvin leffaan, sillä kuten afrikassa on tapana ei se alkanut ajallaan ja ensimmäinen puolituntia sen jälkeen oli mainoksia. Leffaksi valittiin tällä kertaa Twilight Aamunkoi osa1, ei kyllä harmita sillä koko leffa maksoi vain murto-osan Suomen hinnosta n.4e ja oli ihan englanniksi puhuttu. Nautin todella, ihan myoskin siitä että pääsimme leffaan pitkästä aikaan, mutta myos leffa oli enemmän kuin hyvä.

Hotellilla olimme todella myohää ja aamulla oli aikainen herätys bussille. Joten emme millää jaksaneet laittaa telttaa enää pystyyn vaan nukuimme rannan tuntumassa hotellin ulkosohvilla ja riippumatossa. Mukavaa vaihtelua vaikka olikin todella kuuma.

Lauttamatka Darista kesti reilun puolitoista tuntia. Eli oli siis aikalaisen nopeaa. Tosin jos Darissa paistoi aamulla aurinko ja oli pakahduttavan kuuma niin Zanzibarilla olikin sitten trooppinen ukkosmyrsky ja vettä tuli kaatamalla. Lämmin tosin oli täälläkin. Ensin oli ongelmana hotelli, niiden etsiminen ei koskaan ole helppoa ja ensin vaikka kuinka sanoi että haluamme lähelle keskustaa meidät vietiin aika syrjään keskustasta ja vielä kävellen, lauttalle oli kyllä lyhyt vain puolenkilometrin matka. Lopulta pääsimme hotelliin aika keskustan ytimessä. Sadekin alkoi näyttää laantumisen merkkejä joten veimme tavarat huoneeseen ja lähdimme tutkimaan keskustaa.

Ensimmäinen pysähdys oli nettikahvilla. Siellä olon aikana sade lakkasi sitten kokonaan ja aurinko tuli esiin. Keskustassa kävellessä oli sitten taas jo kuuma. Tori alue oli todella hieno. Täältä saa mausteita ihan pilkkahintaan, esim. kahvia 50 senttiä pussi. Täytyy varmaan tuoda kotiin jonkin verran kaikkea jos hinnat ovat tätä tasoa. Meillä ei ollut karttaa vaan teimme kävely retkiä ihan sattumanvaraisesti pienillä kujilla. Täällä uskaltaa liikkua ihan eritavalla kun kaikissa paikoissa sanotaan Zanzibarin olevan turvallinen ja täällä on paljon turisteja muutenkin.

Kaupunki on todella hieno, paljon hienopi kuin kuvista voisi päätellä. Vaikka jotkut rakennukset ovatkin rapistuneita niin silti arkkitehtuuri on hienoa. Täältä loytyy vaikka minkä verran kauppoja varsinkin jos lähtee kävelemään ihan pienille kaduille. Onhan täällä toki ihan turisteja varten tehtyjä kauppoja, mutta niissä hinnat ovat paljon korkeammat. Paikallisissa myymäloissä pystyy tinkimään ja neuvottelemaan hinnoista ihan eritavalla. Emme olisi edes varmaan muuten loytäneet erästä hyvää kahvilaa jos emme olisi päättomästi vain harhailleet kaduilla. Eksymisen vaaraa täällä ei juuri ole kun jos loytää meren niin sieltä aina on helppo paikantaa missä on. Kartankin loysimme lopulta niin ei tarvitse edes kysellä missä ollaan.

Kävelimme koko iltapäivän nautin joka hetkestä. Auringon alkaessa laskea istuimme yhteen rantaravintolaan ihan meren ääreen ja katselimme auringonlaskua ruokailunyhteydessä. Huomenna suuntaamme sitten saaren pohjoisosiin rantalomalle.

Torstai-iltana kävimme laittattamassa ne kynnet kanadalaisten luona. Minulle tuli fuksianpunaiset sormenkynnet mustalla ja valkoisella koristelulla ja tumman violetit varpaankynnet hopealla koristuksella. Kokonaishinnaksi tuli huikeat 8e!!

En olisi uskonut että lähto Malawista olisi niin surullista. Kuitenkin kolmekuukautta on pitkä aika ja kampus oli alkanut jotenkin tuntua kodilta kaiken siellä koetun jälkeen. Oli koko ajan sellainen olo että lähdetään vain lomalle, mutta totuus on se etten varmaan koskaan enää palaa yliopiston kampukselle. Olemme tavanneet Mzuzussa niin paljon uusia ihmisiä niin lähteminen on sekin puolesta niin vaikeaa kun tietää ettei heidän kanssa uudelleentapaaminen ole kovinkaan varmaa eikä varsinkaan todennäkoistä lähitulevaisuudessa.

Lähdimme Mzuzusta aikaisin perjantai aamuna ja otimme minibussin suoraan rajalle. Matka meni todella nopeasti ja sujuvasti. Minibussi ei pysähtele turhia vaan ainoastaan sen verran että joku jää pois tai tulee kyytiin, eikä ihmisiä ole kuitenkaan liikaa. Meitä kovasti varoiteltii liian täyteen ahdetuista minibusseista ennen kuin lähdettiin matkaan, mutta on kyllä sanottava että matka rajalle oli Malawin matkusteluista kaikkein paras. Normaaleissa busseissa on aina tuplasti se määrä ihmisiä kuin mitä on istumapaikkoja ja matkanteko hidasta. Myohemmässä vaiheessa totesimme minibussin vielä todella hyväksi vaihtoehdoksi kun oli sattunut pieni liikenne onnettomuus ja tie oli melkein poikki. Kokonaan tiessä oli juuri henkiloauton mentävä rako ja normaali bussi ei olisi millää mahtunut siitä menemään.

Olimme jo kymmenen maissa rajalla. Rajan ylitys sujui ilman suurempia ongelmia. Täällä on muuten todella ystävällisiä tullivirkailijoita. Pidimme rajarakennuksen portailla pientä huili taukoa kun eräs tullimies alkoi huutelemaan ikkunasta. Ensin luulimme että meitä käsketään siirtymään, mutta lopulta selvisikin että hän tahtoi vain tarjota meille kylmää kokista. Todella ystävällistä ottaen huomioon etteivät he halunneet mitään maksua moisesta. Tansanian puolelle oli sellainen muutaman sadan metrin kävely, rajajoen toiselle puolelle. Se ei ollut mikää pitkä suoritus. Rajamuodollisuudet oli nopeasti hoidettu myos sillä puolella, saimme viisumit ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Meillä kävi senkin puolesta todella hyvä tuuri että tapasimme Karongassa, Malawissa, miehen ja naisen jotka olivat menossa myoskin Dar-es-Salaamiin (tästä eteenpäin Dar). Selvisimme siis helpolla kun seurasimme vain heitä eikä meidän tarvinnut käyttää aikaa jokaisen asian selvittämiseen ja kyselyyn. Otimme rajalta bussin lähimpään suureen kaupunkin Mbeyaan. Meillä oli tarkoitus viettää siellä yksi yo ja jatkaa sitten lauantai aamuna aikaisin Dariin, mutta melkein heti lähdon jälkeen meille selvisi, että vielä samana päivänä olisi menossa bussi Dariin ja olisimme aamuyostä jo perillä. Tämähän vaihtoehto sopi meille enemmänkin kuin loistavasti.

Olimmekin jo matkalla paikallista aikaa kolmelta (kello on tunnin suomea edellä). Alkumatka sujui hyvin. Bussi lähti heti täytyttyään eikä siihen survonut kaikki mahdolliset ihmiset kuten Malawissa. Alkuillasta alkoi sitten ongelmia esiintyä. Heti auringonlaskettu jouduimme pysähtymään erääseen kylään kun bussissa oli joku vika joka yritettiin korjata, pääsimmekin jatkamaan joten silloin vaikutti ihan hyvältä. Helpoitus oli kuitenkin ennen aikaista. Bussi alkoi keittää ja jouduimme pysähtelemään joka 10 minuutti lisäämään vettä jäähdyttäjään. Matkan teko oli siis mitä mahdollisimman hidasta. Matkustimme koko yon, 8 tuntia ja pääsimme vain 300km. Lopulta bussi hajosi sitten kokonaan, TAAS. Matkaa oli Dariin jäljellä vielä n. 200km. Miten meillä voi olla AINA näin huono tuuri.

Jouduimme ottamaan toisen minibussin lähimpään isoon kaupunkiin josta etsimme taas uuden bussin jolla pääsimme perille. Lopulta olimme puolilta päivin lauantaina kaupungissa. Matka oli kestänyt melkein 30h ja olimme todella uuvuksissa.

Jos jo heti rajan jälkeen huomasi selvästi että Tansania on Malawia varakaampi ihan vain teiden kunnosta. Täällä ei ollut koko ajan reikiä tiessä ja oli jopa maalattu keski- ja reunaviivat. Paikalliset kylät olivat samaa tasoa melkein kun Mzuzu, ja myoskin teiden varsien pienet asutukset olivat parempia. Ei ollut niin savimajoja mitä Malawissa, näissä oli jopa peltikatot. Luoton on täällä myos huomattavasti vihreämpää. Tähän Pauliina osuvasti kommentoi juuri ennen Daria "täällä kasvaa ruohoa, siis RUOHOA?!?!?" Mikä oli todella osuvasti sanottu kun todentotta maa oli aivan vihreän ruohon peitossa. Dar oli kaupunkina kaikkea muuta kuin odotin näkeväni. Olin osannut odottaa tosin suurempaa kuin Malawissa, mutta kaikki kerrostalot ja pilvenpiirtäjät todella hämmästyttivät.

Otimme bussiasemalta taksin ja pyysimme viemään meidät sellaiseen paikkaan missä voisimme telttailla. Hän vaikutti kovasti tietävänsä sellaisen paikan joten ajoimme keskikaupungille. Kahden eri hotellin jälkeen totesimme ettei hän tiennyt mistään mitään. Onneksi olimme etsineet valmiiksi erään hotellin kauempana keskustasta jossa tiesimme varmasti voivamme telttailla. Ennen sinne pääsyä halusin kuitenkin käydä postissa lähettämässä pari pakettia kotiin. Se olikin sitte varsinainen show. Ostin kaikki pahvilaatikot ja olin jo pakkaamassa kun tultiin sanomaan etten sittenkään voi lähettää niitä tänään vaan vasta maanantaina. Kun yritimme selvittää voisimmeko jättää paketit postiin ja he sitten postittaisivat ne maanantaina niin ensin oltiin ihan että kyllä. Ja lopulta saimme selville että meidän pitää itse olla ne lähettämässä. On kyllä todella vaikkeaa kun ei jostain syystä KUKAAN täällä ei tunnu ymmärtävän YHTAAN englanti, jopa Malawissa puhuttiin paremmin.

Pääsimme lopulta hotellille, olimme sellaisessa ihan rannan tuntumassa olevassa paikassa. Meillä oli teltta hiekalla ja rantaan matkaa parikymmentä metriä. Paikka toi mieleen ihan Kande Beachin. Hiekka oli vaaleaa, vesi lämmintä ja ilma hyvä. Laitoimme teltan pystyyn, aika ahdasta meillä tulee rinkkojen kanssa olemaan, mutta kyllä sitä mielellään nukkuu teltassa kun se tulee paljon halvemmaksi vaihtoehdoksi. Seuraavaksi kävelimme kylään hakemaan hieman vettä ja muutenkin vain tutkimaan paikkoja. Ilma oli pakahduttavan kuuma ja hiki virtasi pienestäkin liikkumisesta.

Hotellille palattuamme menimme heti uimaan. Nyt voin sitten sanoa uineeni Intian Valtameressä. Malawi järven jälkeen oli todella outoa kun oli suolaista vettä vaikkakin yhtä kirkasta. Hotellilla oli myos uima-allas. Siellä viihdyimme sitten todellakin pitkään. Auringonlaskettua alkoi tuulemaan, mutta ilma oli silti helteisen kuuma. Kävimme hotellilla ruokailemassa. Ensimmäinen kunnon ateria pariin päivään oli todella hyvää. Otin täytettyä kananrintaa, täytteessä oli kasviksia, pekonia ja juustoa. Todella hyvää. Kyllä tansaniassa on ruoka selvästi kallimpaa, mutta en viitsisi näinä viikkoina ruuassa pihistellä kun kerrankin saa parempaa ruokaa kuin mitä Malawissa.

Sunnuntai aamuna meitä sitten kutsui Zanzibar. Hotelli oli siitä mukava että he hoitivat meille lauttalippujen varaukset ja vielä kyydityksen terminaaliin. Aamulla purimme teltan ja jätimme suuren osan tarvaroita hoteillille säilytykseen, emme me mitään matkamuistoilla tekisi Zanzibarilla ja kuitenkin palaamme hoitellille torstaina. Meillä oli mukava kyyti terminaaliin sellainen kolmipyoräinen mopo missä oli takapenkki ja katto, vaikea oikein selittää. Kuski oli todella mukava paikallinen mies, hän puhui ymmärrettävää englantia ja sovimme paljon asioista. Hän jopa lupasi tulla hakemaan meidät torstaina lautalta ja näyttää keskustaa. Ja todellakin menemme käymään torstaina elokuvissa, täällä liput ovat uutuus elokuviin siinä 5e luokkaa... Adam lupasi vielä käydä varaamassa meille bussiliput perjantaille niin että pääsemme Kilimanjarolle hyvällä bussilla. Todella mukavaa kuin loytää tuollaisia ihmisiä jotka pystyvät auttamaan.

Tämä viikko meni synnytyssalissa. Tai oikeastaan vain seuratessa. Emme päässet tekemään juuri muuta kun kanyloimaan ja katetroimaan. Kyllä pitää sanoa että paikalliset naiset ovat aika vahvoja. Täällä ei ole käytossä mitään kivunlievitys menetelmiä joten synnytykset ovat luomuja sanan kaikessa merkityksessä. En voi kun ihalla näitä saisia. Harva edes vaikuttaa kivuliaalta, ei huutoa ei kyyneleitä eikä muuta kuin kurtistettu naama. Mutta uskoisin että synnytyksen voisi tehdä kaikkille niin paljon helpommaksi ihan vain asentoa vaihtamalla. Kun meille opetetaan koulussa ettei missään nimessä ole hyvä synnyttää selälää maaten niin täällä ei muuta asentoa tunneta. Vaikken itse olekaan synnyttänyt luulisin että edes puoli-istuva asento olisi paljon parempi.

Se minua hieman ihmetyttää kun täällä ei ole mikää kiire vastasyntyneiden kanssa. Kovin moni lapsi syntyy vihreästä vedestä, eli on ehtinyt jo kakata lapsiveteen. Meille opetettiin että tälläisissä tilanteissa pitää heti pää synnyttyä imeä sieraimet ja suu puhtaaksi ennen kuin lapsi vetää veden keuhkoihin. Täällä ei sellaiseen tuhlata resusseja. Lapsi synnytetää kokonaan ja sitten menään kovalla kiireellä toiselle puolelle osastoa vauvalaan missä on sitten imu saatavilla. Aika kauan lapsi saa olla ilman happea, nimittäin suurimmassa osassa tapauksia vauva ei itse ole alkanutkaan hengittämään. Aika hurjan näkoistä välillä. Täällä on vastasyntyneillä todella paljon pneumoniaa.

Sitten en myoskää ihmettele miksi moni vastasyntynyt joutuu tehohoitoon hapenpuutteen vuoksi. Moni lapsista on syntynyt napanuora kaulan ympärillä ja ei täällä mitenkään muuten sitä vapauteta kun leikkaamalla. Sen jälkeen saattaa mennä muutama minuutti ennen kun vauvan vartalo syntyy. Se  vain siis tarkoittaa sitä että vauva on todella pitkään ilman happea. Jotenkin tuntuu itsestää todella oudolta.

Näin jälkikäteen voin todeta  että kyllä on ollut antoisat kuukaudet täällä. Ollaan opittu paljon ihan hoitamisesta ja samalla saatu vertailtua miten hyvin meillä Suomessa on asiat. En kyllä missään nimessä kadu tätä matkaa ja nyt kun aika on lopussa olen todella iloinen että tein tämän vaikkei aina olekaan ollut helppoa olla näin kaukana kotoa.

Eilen illalla pakkailin tavaroita ja jotain on varmaan pakko lähetellä etukäteen suomeen kun rinkassa loppuu tila ja kaikenlisäksi painoraja tulee vastaan. Todella oudon tuntuista kun on kolme kuukautta pitänyt vaatteita kaapissa ja seuraavat viikot eletään rinkan kanssa reissaten.

Tänään illalla vietämme vielä viimeisen kerran aikaa kanadalaisten kanssa. Meillä on tyttojen Spa Night ja laitamme Pauliinan kanssa itsellemme kynnet. Nyt kun ei enää tarvitse olla sairaalassa niin voi mielellään laittaa kynsilakkaa. Täällä manikyyri ja pedikyydi maksavat `a 500 Kwachaa eli sellaisen pari euroa. Hintaan kuuluu myos kuviolakkaus.

Huomenaamulla lähdemme jo kuuden aikohin matkustamaan kohti Tansaniaa. Tämä osuus reissusta on ehkä kaikkein hienoin mutta kuitenkin jännittävin samalla.

Viime viikonloppuna oltiin viimeistä kertaa reissussa Malawi-järvellä. Vaikka ollaan oltu aiemmin kolmesti Nhakata Bayssa niin nyt oli taas niin sanoton rannalle päästessä. Oltiin viikonloppu yhdessä kanadalaisten ystäviemme kanssa Kande beachilla, noin parin tunnin ajomatkan päässä Mzuzusta. En olisi milloinkaan uskonut olevani järvellä kun näin sen paikan. Kande Beachilla on uskomaton pitkä valkoinen hiekkaranta. Sellainen mitä voisi kuvitella näkeväsä enneminkin karibialla. Vesi oli lisäksi turkoosia ja todella lämmintä. Tosin rannasta piti kahlata n. 50 m ennen kuin oli tarpeeksi syvää uida, mutta ei se haitannut.

Perjantaina oltiin perillä alkuiltapäivästä ja sitten mentiin tietysti heti uimaan. Ilta viettiin Rebeccan synttäreitä juhlien. Empä ole sitten aiemmin tanssinutkaan baaritiskillä, varsinkaan selvin päin, mutta tulihan sekin kokeitua. Hauskaa oli :)

Lauantai aamuna heräsi auringon noustessa ja menin tyhjälle rannalle katsomaan auringonnousua. Ikinä en ole ollut niin mykistynyt mistään näystä. Olisin halunnut vain istua rannalla ja nauttia. Järvi oli tyyni eikä ketään näkynyt missään rauhallista ja hiljaista, varmaan yksi hienoimpia hetkiä tällä reissulla.

Lauantai käytettiin sitten uimiseen ja auringonottoon, oli kyllä sen arvoista vaikka paloinkin selästä ja käsistä. Vesi oli lämmintä ja aamusta tuuli oli koventunut. Pelleilimme matalassa vedessä ja nautimme aalojen murtuessa päälle. Kokeilin jopa surfata aalloilla ilman lautaa tosin, mutta niin että pohjasta potkaisi vauhtia ja sitten liukui aallon mukana, välillä pääsi todella pitkällekin. Lähdimme jatkamaan matkaa hieman neljän jälkeen ja palasimme juuri auringonlaskettua Mzuzuun. Päivät ovat huomattavasti pidempi nyt kuin mitä olivat silloin kun tultiin, nyt tulee pimeä vasta puoli seitsemän aikoihin kun aiemmin pimeää oli jo ennen kuutta. Illalla ei jääty syomään kotiin vaan lähdettin vielä samalla porukalla intialaiseen ravintolaa päivälliselle. Nukkumaan päästiin joskus puolilta oin, mutta kivaa meillä oli joka hetki.

Sunnuntai olikin sitten vähän erilainen. Käytimme koko päivän vaeltamiseen Mzuzua ympäroivillä vuorilla. Lähdimme aamulla puolikuudelta matkaan ja aluksi ilma oli pilvinen ja pelkäsimme että alkaa sataa, mutta sää kirkastui aika pian. Täällä ei juuri ole polkuja joten kun olimme päässeet kiipeämään vuorelle niin huomasimme että olemme hieman väärällä huipulla. Mutta eipä se mitään. Oikealle huipulle pääseminen veikin sitten melkein 4,5h kun polkuja ei todellakaan ole ja päädyimme kävelemään jokseenkin harhaa. Eksyksissä emme onneksi olleet sillä olimme niin korkekalla, että näimme koko ajan mihin suuntaan meidän on jatkettava. Välilla maasto oli suomalaista mäntymetsää, välillä ruohotasankoja, välillä viidakkoa ja pahimmillaan rinnankorkuista heinää ja piikkikoynnostä. Jalat olivat enemmä ja vähemmä naarmuilla ennen kuin päästiin pois. Ja kaiken lisäksi olimme polvista alaspäin pikimuistat kun täällä on usein ollut maastopaloja niin vaikka paloista oli aikaa niin kasvit olivat silti nokisia. Lopulta iltapäivä puoli neljältä pääsimme vihdoin syomää. Siinä vaiheessa oli jo aika moinen nälkä kun emmen olleet varautuneet vaelluksen niin pitkään kestoon, mutta enemmänkin kaikilla meillä oli jano. Vettä oli jokaisella mukana, mutta päivä oli kuuma ja viimeinen pari tuntia käveltiin ilman juotavaa. Onhan sitä pahempaakin koettu. Täytyy kyllä myontää että pariin otteeseen tuli tunne ettei koskaan päästä pois. Lopulta käytiin syomässä ja kotiin kun illalla palattiin niin suihkun kautta suoraan sänkyyn ja nukahdin samantien.